Wanhan Ajan Hunaja (sesonkituote)

Ei varastossa
Toimitusaika: 1-3 päivä(ä)

Kuvaus

Huhtasrinteen tuore, juokseva Wanhan Ajan Hunaja on täysin käsittelemätöntä hunajaa. Elo-syyskuussa hunajaa lingotaan ti-pe eli on asiakkaalla aina tuoreeltaan. Mehiläisvaha kennojen pinnalta on poistettu käsityönä. Lingosta hunaja on valunut pakkausastiaan, josta se on purkitettu. Hunajaa ei ole edes sekoitettu missään vaiheessa, joten mehiläisten osaaminen on maistettavissa aidoimmillaan.


Raw Honey eli käsittelemätön hunaja on itse asiassa paluuta vanhaan. Koska kuluttajat haluavat hienokiteistä ja pehmeää hunajaa, käytännössä kaikki kaupoissa myytävä suomalainen hunaja on käsitelty hienokiteiseksi. Vapaasti kiteytynyt hunaja voi olla kovaa ja kiteistä, mutta se ei vaikuta millään tavalla sen käyttöön.


Hunajan maku riippuu aina mesikasveista, joiden meden mehiläiset muuntavat hunajaksi. Isoissa yksiköissä hunaja kerätään tankkeihin, joissa erilaiset hunajaerät sekoittuvat ja syntyy keskimääräistä normihunjaa, jossa makuvaihteluita ei juurikaan ole. Raw Honey taas kerätään yksittäisista pesistä, jolloin tarhapaikan ja hunajan keruuajankohdan mukaan kukkivat mesikasvit antavat makunsa hunajalle.


Sisältö: hunaja. Innehåll: honung

Sisältää pieniä määriä siitepölyä. Innehåller små mängder pollen


Puristepullo 350 gr


Ravintosisältö kesk. / Näringsinnehåll i med. 100 gr
Energiaa / Energi 1400kj / 335 kcal
Proteiinia / Protein < 1 gr
Hiilihydraatteja / Kolhydrat 82 gr, joista...
Fruktoosia / Fruktos 42 gr
Glukoosia / Glukos 37 gr
Natriumia / Natrium 0 gr
Rasvaa / Fett 0 gr